-->

Tiia

<< Takaisin opettajiin

Reggaeton | Salsa | The Reggaeton Project

Omat opinnot:

Tiia on tanssinut eri lajeja Hip Hop Housella vuodesta 1996 lähtien, pääasiassa kuitenkin street-lajeja. Viimeisen kuuden vuoden ajan hän on opiskellut määrätietoisesti kuubalaisia tansseja. Tiia on tehnyt seitsemän pitkää opintomatkaa Kuubaan, jossa hän on opiskellut tanssia kuubalaisen opettajansa María de los Angelesin johdolla. Lisäksi opiskellut kuubalaisten opettajien johdolla Suomessa kesinä 2009-2017. Tiia treenaa myös ahkerasti Sasa Housen tunneilla ja esiintyvissä ryhmissä. Tiia on asunut Madridissa 2006-2007, jolloin käynyt eri opettajien street-tunneilla Madrid 47 -tanssikoulussa, jossa myös toiminut tanssinopettajan sijaisena keväällä 2007. Tiia on myös tehnyt muutaman opintomatkan New Yorkiin ja käynyt siellä ahkerasti tanssitunneilla. Lisäksi osallistunut useille tiiviskursseille ja ollut aktiivisesti mukana kisatoiminnassa.

Työ tanssinopettajana ja esiintyminen:

Opettanut Hip Hop Housella street-lajeja vuodesta 2004 lähtien. Kilpaillut useissa eri SM-kisoissa, parhaana saavutuksena SM-kultaa muodostelmasarjassa vuonna 2004. Toiminut itse koreografina Hip Hop Housen muodostelmaryhmälle vuodesta 2007 sakka, jonka lisäksi tehnyt useita pienryhmä- ja duokoreografioita SM-kisoihin. Esiintynyt useissa eri tapahtumissa ympäri Suomea. Viime vuosina hurahtanut täysin kuubalaisiin tansseihin. Tiia vetää Salsa Housen ja Hip Hop Housen yhteistä esiintyvää tanssiryhmää The Reggaeton Project. Opettaa myös kuubalaista parisalsaa ja muita kuubalaisia tansseja Salsa Housella.

Tiia Tönning