Kevään koronakäytännöt

 

Ryhmät eivät kohtaa toisiaan:

Koska pukuhuoneet eivät ole käytössä

ja tuntien alkaminen eri saleissa on porrastettu,

siten ryhmät eivät kohtaa toisiaan missään vaiheessa.

Tunnit kestävät 55 minuuttia, jotta ryhmien vaihtumiselle jää aikaa.

 

Ohjeet oppilaille

– Tule paikalle tanssivaatteissa ja vesipullo täytettynä.

Pukuhuoneet eivät ole käytössä vaatteiden vaihtamista varten.

– Tule tanssikoululle aikaisintaan 10 minuuttia ennen omaa tuntia.

Tunnin alkamista odotetaan tanssikoulun aulassa ja odottamassa on vain yksi ryhmä kerrallaan.

Pyrithän pitämään turvavälit sekä aulatiloissa, että tanssisalissa.

– Suosittelemme vahvasti maskin käyttöä kaikkialla koulun tiloissa.

– Kengille ja ulkovaatteille on varattu narikkatilat jokaisen salin ulkopuolelle.

– Tunneilta poistutaan takaovesta. Poistuthan ripeästi heti tunnin päätyttyä,

jotta seuraava ryhmä pääsee sisään ajallaan.

– Jos sinulla on pieniäkin flunssaoireita, älä tule tunneille.

Tuntien korvaaminen

Siltä varalta, ettet joskus pääse valitsemasi kurssin tunnille,

on tunneilla korvausmahdollisuus: Kaikkia kurssimuotoisia tunteja voi

lisäksi korvata drop-in -tunneilla tai erikseen järjestettävillä

korvaustiivareilla korkeintaan 2 tuntia / kurssi.

Kevään korvaustiivareiden päivämäärät julkaistaan pian.